On taas ehtinyt pitkä tovi kulua, kun viimeks olen kirjoitellut. Syynä on lähinnä se, että syksy meni koulukiirusten parissa. Vaan "uhraus" kannatti ja valmistun jouluks! Eli nyt sitten työnhakuun. Todella helpottunut olo on kyllä.. vaikkei ihan vielä kuitenkaan tahdo uskoa todeksi tuota valmistumista. Muistan, et edellisellä kerralla uskoin sen sitten, kun omin silmin lehdestä luin.. niin varmaan käy tälläkin kerralla.

Näillä näkymin päästään helmikuussa omaan kotiin. Mitään ihmeempiä ei oo viitsitty viel ostella sinne, mut ruokaryhmä on jo varattu. Varmaan maalataan hieman seiniä siellä sitten, kun sinne päästään ja huonekaluja vaihdetaan, jos mahdollista. Tai no ei kaikkia tarvi vaihtaakaan, kun viime muutos jotkin meni rikki ja joitakin myytiin.

Saa nähdä mitä Viivi tykkää, kun muutetaan. Se on nii Villen isän eli "pappansa" perään ettei oo tosikaan. Jotku tutut vitsailee, et se pian karkaa tai jää tänne.. En minä kyl siitä luovu, eikä se pidemmän päälle tääl vois olla ku on nuita kissoja. On ne silti alkanu toimeen tulla, kissat ja koira.

Täs sais taas tuumia, että mitä kenellekin lahjaksi. Oon joitakin lahjoja jo ostanu, ku on keksiny jollekin jotai järkevää. En tykkää ite mistään krääsästä, enkä tykkää ostaa krääsää. Mieluummin jotain tarpeellista.

Se jäi viime joulusta mieleen, ku Viivi oli täpinässä joulupukin vuoks. Se rauhoitettiin sillä, et avattiin sen yks paketti jonka sisältä löyty koiranmakkaraa. Meinas syödä muoveineen päivineen, ku oli tieten nii hyvää. Syksyllähän tuo koiruus osoitti mulle mieltään, ku en ollu paljoa kotona. Se ei vaivautunu tapansa mukaisesti edes ovelle tervehtiin aina. Tuhahti vain sohvalla. Mut voin kyl myöntää että olin sen ansainnutkin. Nyt on taas enempi aikaa sille ja kaikelle muulle, ku koulu on ohi. Aivan ihana lenkkeillä ulkona, ku on hieman kylmäkin jo.

Nyt pitänee lähteä tästä lenkille, ku on hyvä ilma. Kirjoittelen taas, ku ehdin.